PENNUILLE

Pennun kouluttaminen ja sosiaalistaminen kannattaa alkaa heti, kun pentu saapuu kotiin. Koira oppii 12 elinviikkonsa aikana paljon enemmän asioita, mitä voisi kuvitellakaan. 
 

Koiranpennun sosiaalistumiskausi päättyy noin 4 kk:n iässä. Siihen mennessä pennulle olisi hankittava mahdollisimman paljon erilaisia hyviä kokemuksia vieraista ihmisistä, koirista, ympäristöistä, asioista ym.  Pennun koulutus on siis jo aloitettava pian kotiutumisen jälkeen. Kasvattaja on varmaankin jo opettanut joitain asioita pennulle, jolloin sinulla on hyvä pohja jatkaa parin seuraavan kuukauden ajan koulutusta. 

Joskus kuulee varoituksia, ettei pentua pitäisi viedä minnekään ennen koko rokotussuojan voimassaoloa. Se ei ole kuitenkaan totta.  Pentua pitää totuttaa isoon maailmaan lähes heti, kun se on uuteen kotiin saapunut, tosin pienissä erissä kerrallaan ja vähitellen “vaikeusastetta” lisäten. Pari ensimmäistä päivää toki voidaan opetella  oman perheen ihmisten tuntemista ja asioita. Sen jälkeen kannattaa alkaa kulkea myös kotipihan ulkopuolella. Pennulla pitäisi olla ns. emänsuoja (mikäli emo on ajallaan ja asianmukaisesti rokotettu), kestäen noin 3 kk:n ikään asti. Eli pentu saa emänsä rokotesuojaa, mutta tämä vaikutus alkaa haihtua siinä 3 kk:n iässä, ja siksi pentu tuolloin rokotetaan ensimmäisen kerran. Siten koiranpennun kanssa voi jo kulkea eri paikoissa ja osallistua kontrolloituihin pentukoulutuksiinkin, vaikka se ei vielä olekaan saanut rokotuksia.

Me Janakkalan Koirakerhossa (JANKK:ssa) toivomme, että mahdollisimman moni pennunomistaja pääsisi pentukursseille, siksi pentukursseilla ei vaadita jäsenyyttä. Pentukurssin kesto on 6 koulutuskertaa.  Koulutuskerran kesto on noin tunnin pituinen. Koulutuksessa keskitytään pennun opettamisen perustaitoihin. 

Agilityn leikkikoulussa opitaan samoja asioita, kuin pentukurssilla, mutta keskitytään lisäksi lajinomaisiin leikkiharjoituksiin. Agilityn leikkikoulun osallistujien tulee olla JANKK:n jäseniä.  Leikkikoulun kesto on 12 harjoituskertaa. Harjoituskerran kesto noin tunnin, mutta määräytyy osallistujien mukaan.  Leikkikoulussa on yleensä kaksi koulutusohjaaja opastamassa pentuja erilaisiin tehtäviin. Näin saadaan myös häiriöharjoittelua alusta alkaen.  Agilityn leikkikoulu sopii koirakoille, jotka haaveilevat agilityn harrastamisesta ja/tai kilpailemisesta lajin parissa.  Agilityn leikkikouluun haetaan normaalien ryhmähakujen aikana.

Janakkalan Koirakerhon pentukurssin sisältö

 

Viikottaisten teema-aiheiden lisäksi kerrataan edellisten viikkojen oppeja, sekä osallistujista ja ajankäytöstä riippuen voidaan valita sopivia lisäaiheita. Ohjattujen harjoitusten lisäksi kurssilaiset saavat kotiläksyjä joita voivat harjoitella pennun kanssa itsenäisesti.

 

Pentukurssi voi esimerkiksi sisältää seuraavia teemoja

Palkitseminen

o Erilaiset palkat

o Oikea-aikainen palkitsemisen

o Leluleikin pelisääntöjä

Kontakti ohjaajaan

Lähellä pysyminen

Naksutin kouluttamisen apuvälineenä, naksuttimen / vahvistesanan käytön perusperiaate

Luoksetulo

Rauhoittuminen

Hihnakäytös, hihnassa kulkeminen eri häiriöillä (lelut, muut koirakot)

Paikalla olo

Luopuminen

Istu/maahan

Häiriöiden sietämistä ja käsittelyharjoituksia

Lelupalkalle juoksua

 Kohteen kosketus (tassukosketus alustalle, käsikosketus yms.)

Irtaantuminen ohjaajasta (eteenmeno)

Vadin kierto: Etutassujen alla koroke, tavoitteena saada koira kiertämään koroketta takajalkoja käyttämällä ja etujalat koko ajan korokkeen päällä (molempiin suuntiin)

Ämpärin/keilan/kartion tms. kiertäminen

Laatikkoonmeno

Takajalat korokkeella → kuonokosketus maahan

Tavaroiden nostelu maasta → tavaroiden laittaminen laatikkoon tms.

Palkkasanojen erottelua