Pentukurssit

Pentukurssin tavoitteena on harjoitella koirankoulutuksen perustaitoja turvallisessa ympäristössä. Pentukurssilla harjoitellaan mm. lähelläpysymistä ja kontaktia, luopumista, rauhoittumista, leikkimistä sekä muita pikkupentujen perustaitoja.

Erilaisten tehtävien opetuttaminen tapahtuu tunnilla saatujen ohjeiden mukaan kotioloissa ja erilaisissa harjoitusolosuhteissa, kuten ulkoilun yhteydessä. Kerran viikossa ryhmässä harjoittelu ei riitä toistoiksi oppimisessa, siksi kotona tehtävää harjoittelua korostetaan.

Kurssille ovat tervetulleita ensisijaisesti alle 6 kk:n ikäiset pennut. Pennut voivat osallistua kursseille omalla vastuulla, vaikka kaikkia rokotuksia ei olisikaan vielä saatu nuoresta iästä johtuen.

Pentukurssilla ei vaadita JANKK:n jäsenyyttä. Pentukurssille otetaan ilmoittautumista riippuen 5 - 8 koirakkoa.

Muistathan tutustua hallin sääntöihin ja otathan huomioon, että pissa- ja kakkasakko koskee myös pentukurssilaisia. Tunnin aikana pentua saa käyttää ulkona.

SEURAAVAT PENTUKURSSIT:

 

Pentukurssille haetaan täyttämällä hakulomake (myös jäsenet).

Tiedotamme ryhmään pääsystä noin paria viikkoa ennen kurssin aloitusta. Lasku kurssista toimitetaan sähköpostitse kurssille hyväksytyille henkilöille. Mikäli kurssi on jo täynnä, varasijalle voi ilmoittautua. Tässä tapauksessa sinuun otetaan yhteyttä, jos kurssilta vapautuu paikka teille.


Pentukurssit pidetään JANKK:n harjoitustiloissa (hallissa talvella, ulkokentällä kesällä). Kurssien kesto on 6 kertaa ja hinta on 60€.

Seuraavat järjestettävät pentukurssit:

e) To klo 20-21: 4.5., 11.5., 25.5., 1.6., 8.6., 15.6. / Kouluttaja: Neija Ruokolainen - TÄYNNÄ! (varasijalle voi ilmoittautua)

f) Ke klo 17-18: 3.5., 10.5., 24.5., 31.5., 7.6., 14.6. / Kouluttaja: Heidi Järveläinen

g) Ke klo 17-18: 19.7., 26.7., 2.8., 9.8., 16.8. / Kouluttaja: Heidi Järveläinen HUOM! 5krt / 50€ - TÄYNNÄ! (varasijalle voi ilmoittautua)

h) Ma klo 19-20: 15.5., 22.5., 29.5., 5.6., 12.6. / Kouluttaja: Malla Keränen HUOM! 5krt / 50€

Pentukurssille ilmoittautuminen


Ilmoittautuminen pentukurssille

*
*
*
*
*
*
*
*
*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Viesti/palaute pentukursseja koskien

Haluatko lähettää palautetta käymästäsi pentukurssista vai onko sinulla kysyttävää kurssiin liittyen? Lomakkeen viesti välittyy automaattisesti pentukursseista vastaavalle henkilölle ja saat vastauksen mahdollisimman pian.

*
*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.